Arkistot kuukauden mukaan: joulukuu 2018

Loppuvuoden kuulumisia

Hallitustiimi on ahkeroinut kuluneen syksyn aikana edelleen koulutusten ja tulevan juhlavuoden suunnittelun parissa.

Syyskuussa Leikki sijansa saakoon – koulutus toteutettiin kolmannen kerran, tällä kertaa Turun Ruissalon kauniissa maisemissa. Mukana oli eri puolilta Suomea kolmisenkymmentä kuulijaa. Lisäksi Coronarian tilauskoulutukset ovat toteutuneet kesäkuussa Espoossa ja lokakuussa Oulussa aiheena Terapeuttisuus ja leikin käyttö puheterapiassa, kouluttajina Erja Kare ja Tuula Sorvisto.

Tarinateatteri Narranten esitys virkisti ja kosketti Turun koulutuspäivässä. Mm. superpuheterapeutti Puhateuppia tarvittiin tueksi visaisessa puheterapiatilanteessa.

Leikkiteemasta on suunnitteilla käytännönläheinen työnohjaustyyppinen jatkopäivä jäsenille ilmaisena työnohjauksellisena kevätpäivänä vuosikokouspäivän yhteydessä maaliskuussa 2019. Mukaan ovat lämpimästi tervetulleita kaikki leikkiteemasta kiinnostuneet. Päivämäärä ja tarkempi sisältö varmistuu tammikuussa 2019.

Care index –kurssi on järjestetty syksyn aikana kolmannen kerran Helsingissä, kouluttajina Airi Hautamäki ja Sinikka Maliniemi. Mukana oli puheterapeuttien lisäksi laaja joukko muitakin varhaisesta vuorovaikutuksesta kiinnostuneita ammattilaisia. Care Index -kurssin jatkopäivä on suunniteltu toteutettavaksi alustavasti 5.4 2019. Myös edellisille kursseille osallistuneet ovat tervetulleita jatkopäivään.

Yhdistyksemme esittää lämpimät kiitokset Seija Indrenille Oulusta. Hän on lahjoittanut yhdistyksen kirjastoon kunnioitettavan määrän kirjoja. Seija on ollut mukana yhdistyksessämme sen perustamisesta lähtien ja toiminut mm. sihteerinä. Kirjaluetteloa kirjastomme kokoelmasta ollaan päivittämässä nettisivuillemme. Kirjoja on mahdollista tilata lainaksi, tiedustelut info@dialputu.com.

Mukavaa joulun odotusta ja hyvää alkavaa vuotta 2019 !

toivottavat
hallitustiimimme Anni, Erja, Hillevi, Johanna, Leena, Marja, Miia, Riitta, Tuula ja Veera

Mainokset